perjantai 10. joulukuuta 2021

Vanki vei minun yöunet

Vanki alkoi vähän laiskasti, mutta vauhtiin päästyään piti minua otteessaan (ja hereillä) aamulla viiteen asti. Ei vain pystynyt lopettamaan. 
Juoni oli kiehtova ja ennalta arvaamaton. Kirjan henkilöt olivat mielenkiintoisia ja kirjoitus tyyli kaikkinensa miellyttävää luettavaa. 

Aikaisemmin en muistaakseni ollutkaan lukenut Jussi Adler-Olsenin kirjoittamaa kirjaa. 

Affiliate-linkki merkitty * 


      VANKI

Kirjailija: Jussi Adler-Olsen
Kääntäjä: Katriina Huttunen
Julkaistu: 2017
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 437
Tanskankielinen Alkuteos Kvinden i buret ilmestyi 2007

Murharyhmäetsivä Carl Morck oli  yksi Kööpenhaminan parhaista poliiseista, kunnes sai osuman luodista tehtävässä. Samassa tehtävässä hänen läheinen kollega kuoli ja toinen haavoittui vakavasti. Itsesyytösten kanssa painiva Morck kärsii motivaation puutteesta. Kollegat alkavat saada hänestä tarpeekseen ja Morck nimitetään uuden Osasto Q:n johtajaksi. Osasto Q:n tehtävänä on selvittää vanhoja rikoksia poliisilaitoksen kellarissa. Avustajakseen hän saa omalaatuisen ja salaperäisen Hafez el-Assafin.

Ensimmäiseksi Morck alkaa selvittämään salaperäistä katoamistapausta. Mitä tapahtui viisi vuotta sitten jäljettömiin kadonneelle poliitikkolle Merete Lynggaardille. Hänen katoamistaan on vuosien mittaan epäilty milloin murhaksi, milloin itsemurhaksi tai tahalliseksi katoamiseksi, mutta Morck saa pian huomata totuuden olevan taruakin ihmeellisempää...

Adler-Olsen on luonut taitavasti kudotun, huippujännittävän tarinan, jossa on vakuuttavia henkilöhahmoja, kirpeää yhteiskuntakritiikkiä ja mustaa huumoria.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti